Olen pitkästä pitkästä aikaa taas koneen parissa. Bloginikin on hiljaiseloa viettänyt tässä parisenviikkoa. Syy taitaa piileä tässä: Uusia kuvia minulla ei ole ollut yhtään, vaikka tallilla monet päivät on tullutkin vietettyä. Myös postausideat ovat hiipuneet kuvien puuttumisen myötä.
Mutta nyt, asiaan. Menin siis viime maanantaina yksityistunnin Violan kanssa. Aluksi tarkoituksena oli estetunti, mutta sattuneista syistä päädyimmekin koulutunnille. Toivottiin ratsuiksi Intoa ja Maxia, ja ne me myös saatiin.
Ennen tuntia mulla oli tosi hyvä fiilis tulevan ratsastuksen suhteen ja olin aivan varma, että nyt menee paremmin kuin koskaan. Vielä alkuverkkaa tehdessäkin Into tuntui tosi mukavalta. Mutta sitten, kun aloitimme varsinaisen tunnin, ei kemiamme osuneetkaan enää yhtään yhteen.
Tehtävänä oli toisella pitkällä sivulla laukannosto ja ympyrä laukassa. Lyhyellä sivulla koottua ravia. Pitkällä sivulla taas laukannosto, ilman ympyrää. Ja vielä toisella lyhyellä sivulla koottua ravia voltti kootussa ravissa.
Itse tehtävä meni jotenkuten hyvin, jokseenkin koottu ravi oli välillä vähän vähemmän koottua :D Laukannostot onnistuivat hienosti ja niistä myös opettajamme Veera kehui. Kuitenkaan Into ei olisi millään halunnut mennä vain kentän toisella puoliskolla, vaan olisi mielellään mennyt koko kentällä. Siihenpä sitten koko tunti taisi mennäkkin kun laajensi
Ratsastin kuitenkin tunnin loppuun ja muutama viimeinen kerta siitä karkupaikasta ohi mennessä onnistuikin hyvin, ehkä syy siinä, kun Veera viimein antoi kunnolla ohjeita miten saan Inton menemään kulmasta ilman karkailuja.
Ja ei. En todellakaan syytä ketään tästä. En Veeraa, en Intoa. Joskus vaan sattuu vähän kummallekkin ratsukon osapuolelle hieman huonompi päivä. Lähinnä itseltäni olisi kaivattu hieman enemmän topakkuutta ja nyt jälkeen päin mietin, että jos olisin hetken huilannut ja rauhoittanut hieman mieltäni siitä vihaitku-ajatuksesta, niin ehkä Intokin olisi hieman rentoutunut.
Onneksi kuitenkin opin aika paljon tällä tunnilla. Sen, kuinka tärkeitä ne oikeat avut oikeasti ovat. Sen, että hevonen aistii heti, jos ratsastaja on turhautunut. Silloin myös hevonen alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Itseasiassa taisin kaivatakkin tällaista, en tosin välttämättä juuri tällä tunnilla.
Kirjoituksestani saattaa ajatella, että koko tunti oli virhe ja, että en enää ikinä ratsasta. Mutta tunnilla opin paljon uutta. Tai no ei uutta, mutta sellaisia asioita mitä en ennen ole ajatellut niin paljon vaikuttavan. Ja odottelen todella innoissani huomista ratsastustuntia, sillä vakkarithan ovat nyt alkaneet!
Kiitos Ainolle postauksen kuvista!
